Suurin osa urheilijoista kokee jännitystä pelitilanteessa. Todennäköisesti siis myös sinä olet joskus jännittänyt kilpailussa.
Monet urheilijat sanovat, että jännitystä pitääkin olla, jotta he yltävät hyvään suoritukseen. Lisäksi stressitila tuottaa adrenaliinia, jolloin urheilijan elimistö on valmiimpi toimintaan. Onko jännitys siis urheilijalle hyvästä – ellei jopa pakollista menestyksen kannalta?
Ihmisen tapa jännittää on hyvin yksilöllistä, vaikka sitä kutsuttaisiinkin yhdellä samalla nimellä “jännitys“.
Vaikka kahden urheilijan fyysiset reaktiot saattavat olla samanlaiset – kämmenet hikoavat, vatsassa tuntuu – voi urheilija antaa sille erilaisia merkityksiä. Toinen saattaa ajatella jännityksen tarkoittavan “Nyt kyllä täytyy laittaa kaikki likoon“, ja toinen tulkitsee olotilan merkitsevän “Nyt tässä tulee käymään huonosti“. Kun jännityksellä on eri merkitys, myös jännityksen vaikutus muuttuu. Siksi ei voi sanoa kategorisesti onko jännitys hyvästä vai pahasta. Mikään yksittäinen tunne sinänsä ei siis ole hyvä tai huono. Vastaus riippuu urheilijasta.
Tässä kaksi erilaista urheilijaa:
- Urheilija näkee mielessään (“ajattelee”) kilpailutilanteen, jossa hän epäonnistuu. Jännitys saa ikävän merkityksen ja pelko epäonnistumisesta nousee. Miten tämä vaikuttaa suoritukseen?
- Urheilija huomaa sydämensä sykkivän kiivaasti. Hän samalla näkeen mielessään miten hän ponnistelee raivokkaasti ja onnistuu kilpailun edetessä. Jännitys saa positiivisen merkityksen. Mikä ero tällä jännityksellä on suoritukseen?
Mikäli jännityksen kokemus helpottaa ja parantaa urheilusuoritusta, kyseessä on hyödyllinen tunne. Ja päinvastoin. Asia on siis urheilijan kannalta harvinaisen selkeä; auttaako olotila suoritusta? Jos auttaa, hyvä! Hae sitä tunnetta lisää! Jos ei, pyri siitä eroon tai muuta sitä.
Tämä tarkoittaa, että jopa esimerkiksi negatiivisena pidetty pelko voi myös sopivana annoksena olla jollekin urheilijalle hyödyllistä kilpailussa, jos se edesauttaa suoritusta.
Joskus törmään ajatukseen, että urheilijan tulisi sietää huonoja fiiliksiä “opetuksellisen syyn” tai kokemuksen takia. “Täytyy oppia ja hyväksyä, että tällaista se kilpaileminen vaan on” -tyyppinen ajattelu ei mielestäni ole toimiva. Meillä ihmisillä on aivan riittävästi tilaisuuksia jännittää elämämme aikana, joten niitä ei ole välttämätöntä erityisesti enää metsästää lisää.
Liian moni urheilija kärsii turhasta suoritusta heikentävästä jännityksestä kilpailuissa. Se ei mitenkään auta urheilijaa, vaan saattaa johtaa selkeään alisuorittamiseen. Alisuorittaminen voi toki johtua jännityksen sijaan myös muista huonoista fiiliksistä ja ajatuksista. Yhteneväistä niille kaikille on se, että urheilija menettää parhaan teränsä, ja ei pääse esimerkiksi harjoituksissa tehtyihin tuloksiin. Tällaisen heikentävän jännityksen kokeminen ei ole välttämätöntä. Usein siitä eroon pääseminen yritetään hoitaa “siedättämisen” kautta, ja joskus se toki voi onnistua – urheilijan tosin täytyy olla valmis valmis menettämään vuosia jännityksen parissa tuskaillen. Ei kuulosta sekään hyvälle.
Turha jännittäminen – tai mikä tahansa huono tunne ja toimimaton ajatus – kannattaa hoitaa kuntoon. Urheilijan menestys kilpailussa on kiinni hänen kyvystään hallita tunteitaan. Urheilija antaa turhaa tasoitusta kilpailijoille, jos ei ota kaikkea harjoittelullaan hankittuja kykyjään käyttöön. Ja juuri näin käy, jos vääränlaiset tunteet jylläävät kilpailun aikana.
Mitkä tunteet ovat hyödyllisiä juuri sinulle? Miten niitä voi hallita? Miten pääsee huonoista tunteista ja liiasta jännityksestä eroon? Näitä asioita opetan sinunlaisille urheilijoille ja valmentajille muun muassa Huippusuorituspäivillä.
Päivän aikana opit muutkin mentaalivalmennuksen oleellisimmat työkalut, joiden avulla varmistat sen, että nautit kilpailemisesta ja teet tulosta. Katso viimeisin ohjelma ja aikataulut tarkemmin ja ilmoittaudu mukaan!
